keskiviikko 2. lokakuuta 2013

FoF - Panttivankitilanteita ja kaappauksia

Toiminta Eteläisen Kharumin öljykentillä kiihtyy! Sotalordit näyttävät aloittaneen laajan offensiivin alueella toimivia öljy-yhtiöitä vastaan ja tilanne on vaarallinen nyt kaikille operaattoreille.

Jatkoimme edellisellä kerralla alkanutta seikkailuamme kahdella hieman erilaisessa tilanteessa olevalla panttivankitilanteella. Ensinnäkin Eastriver Investment PMC iski Seko Sekon joukkoihin yrittäen nopealla operaatiolla vapautta joukon haavoittuneita PMC operaattoreita ja vangiksi jääneitä teknikoita.

Toisaalla puolestan pahaa-aavistamattomat toisen öljy-yhtiön huoltoteknikot suojamiehineen, joutuivat toisen sotalordin iskun kohteeksi, aivan viime viikon tapaan.

Panttivankitilanteesta toiseen

Eastriver PMC:n operaattorit olivat rekrytoineet tuekseen muutaman Itä-Eurooppalaisen ammattilaisen lisää ja näillä vahvistettuna tekivät yllätyshyökkäyksen pieneen kaupunkiin, jossa panttivankeja pidettiin säilössä. Isku oli ilmeisen huoletomasti suunniteltu, sillä vaikka operattorit onnistuivat yllättämään vartijoukot, tilanne kääntyi nopeasti heille huonoksi.
Ilmakuvaa kohteesta.

Laukaustenvaihto hälyytti nopeasti lisää vahvistuksia vartiojoukoille, ja vaikka tehtävään palkatut tarkka-ampujat pääsivät hyviin asemiin, ja saivat jälkeä aikaan, ammuttiin heidät asemiinsa kukkuloille onnistuneessa vastatulessa. PMC eteni ensimmäiseen taloon, jossa panttivankeja pidettiin,  ja he saivat pari teknikkoa vapaaksi, mutta sen jälkeen eteneminen pysähtyi sotalordin joukkojen kovaan tuleen.

Tilanne näytti jumiutuvan asemiinsa, ja kova tulitus aiheutti raskaita tappioita molemmin puolin ja lopulta PMC joutui toteamaan tämän homman menneen pieleen. Lopputulos tälle episodille oli lisää kaatuneita ja vakavasti haavoittuneita PMC operaattoreita. Sillä hinnalla saatiin kaksi vangittua teknikkoa vapautettiin. Sotalordin puolella tilanne kirjattiin voitoksi jälleen, sillä vielä viidestä seitsemään vankia jäi kauppatavaraksi ja PMC häädettiin pois.

Uusi kaappausyritys

Toisaalla Seko Sekolle lojaali sotapäällikkö koetti toistaa esikuvansa onnistuneen kaappauksen, hieman erilaisella lopputuloksella. Iskun oli tarkoitus jälleen napata vangiksi öljjyvaraston laitteita huoltaneita teknikoita ja eliminoida vartioita. Tällä kentällä Oneshot solutions PMC oli kuitenkin hereillä, ja reagoi nopeasti sekä taktisesti järkevästi aloittaen evakuoinnin heti, kun tilanne alkoi.

Kaappaajat etenivät jälleen maaston suojasta kohti pahaa-aavistamattoimia huoltomiehiä, kun jokin paljasti heidän aikeensa vartioiville PMC -miehille. Nämä käskyttivät teknikoita matkaan ja alkoivat vetäytyä kentän lähellä olevien rakennusten suojiin. Tulitaistelu alkoi ja siinä sotalordin joukot olivat niskan päällä, ja PMC:n tuli meni hermostuksissa hieman sinne tänne. Aluksi melkoiseen kaaokseen joutuneet PMC operaattorit saivat homma kasaan ja lopulta puolustuslinjansa kuntoon öljykenttää ympäröivien talojen suojiin. Sotalordin joukot päättivät luopua operaatiosta ja odottaa seuraavaa kertaa. Tällä kertaa tappiot olivat tilanteeseen nähden vähäiset.

Eastriver PMC valmistautuu.
Seko Sekon joukot odottavat johtajansa puhelun päättymistä.
Kaupunki hetki ennen operaatiota.
Itä-Eurooppalaisia operaattoreita.
Ristitulen seurauksia kujalla...
Oneshot PMC asemissa.
Teknikot työnsä ääressä.
PMC valmistautuu breachaamaan.
Vahvistuksia saapuu kaiken aikaa lisää.
PMC aloittaa vetäytymisen.
Tilanne ohi ja panttivangit edelleen meillä!
Päivä päättyi tilanteeseen, jossa sotalordien ja PMC joukkojen välille oli julistettu sota. Monissa paikoissa jännittynyt tilanne näyti johtavan avoimeen konfliktiin ja suorastaan taisteluun.

Nyt PMC vahvistaa joukkojaan, ja sotalordit aloittavat sotaneuvostojen kokoukset. Aseita kaivetaan esiin ja lisää vapaaehtoisia urhoja haetaan kodeista taistelujoukkoihin.

Tilanne eteläisessä Kharumissa on vaarallinen. Mikä on PMC:n seuraava liike? Jatkaako sotalordien neuvosto toimiaan yhtiöitä ja PMC:tä vastaan?

Toiminta jatkuu viikon päästä...

1 kommentti:

  1. Minun pelini tuntui realistiselta, se halusi kertoa todentuntuisen tarinan tulikasteesta ylivoimaisen vihollisen alla. Siispä miehet tuntuivat lamaantuneelta ja sekä liike teknikkojen kanssa että tulitaistelu vihollisjoukkojen kanssa oli heikkoa kautta linjan. Yritys tyrehdyttää isku oikealla laidalla johti vain päivän ainoaan PMC-miestappioon mutta myös kahden teknikon kuolemaan. Tunnelman aisti - kavereilta olivat pasmat sekaisin. Aivan lopussa päättäväinen vastaisku onnistui saamaan niskalenkin vastustajan eliittiyksiköstä, ehkä tämä oli avain siihen, että sotalordin joukot epäröivät hetken, jonka turvin ekstraktio onnistui.

    VastaaPoista